*

Erkki Toivanen

Euron ensimmäinen kriisi

”EU:n yhteisvaluutan tulevaisuus ja kohtalo punnitaan vasta sen jouduttua ensimmäiseen kriisiin. Silloin mitataan jäsenvaltioiden hallitusten yhteisvastuu ja kriisiin joutuneen kansan valmius hyväksyä uhraukset, jotka sen on tehtävä – ei enää oman kansallisen valuuttansa, vaan unionin yhteisen valuutan hyväksi. Kansalaisten kädessä euro on kuin vihkisormus, avioliiton vertauskuva. Mutta sormuksen tavoin se on vain metallikappale, kunnes avio-onnen täyttymys on koettu, euron arvo sisäistetty ja perusta uskollisuudelle syntynyt. Siihen menee vuosia”.

Sanat ovat haastattelusta, jonka yksi yhteisvaluutan arkkitehdeistä, professori Niels Thygesen, antoi minulle Kööpenhaminassa pari vuotta ennen euron käyttöönottoa. Rahaliiton säännöt laatineen Delors’in komitean asiantuntijajäsenenä hän asetteli sanansa varovasti – mutta ilmeisen kaukonäköisesti.

”Vertaisin euroa laivaan, joka lähetetään kartoittamattomille vesille, valuuttamarkkinoiden ulapoille ja karikkoihin. Matkan päämäärä on silti selvä: poliittinen unioni, Euroopan valtioiden liiton tiivistäminen Euroopan liittovaltioksi. Taloudellisella integraatiolla on alun alkaen ollut ainoana päämääränä Euroopan valtioiden ja kansojen poliittinen yhdentyminen. Ilman poliittista liittoa EMU:lla ja eurolla tuskin on tulevaisuutta, sillä rahaliitto ilman yhteistä finanssi- ja talouspolitiikkaa on kuin laiva ilman kapteenia ja peräsintä. Valuuttamarkkinoiden aallokossa sitä voi odottaa ennemmin tai myöhemmin haaksirikko”.

Kreikan kriisissä olemme tulleet vasta alun loppuun. Edessä on selvä valinta: Joko EMU hajoaa tai EU – ainakin euroalue - liittovaltioistuu yhteisen talous- ja finanssipolitiikan toteuttajaksi.

Thygesen myönsi, että rahaliiton toteuttamisessa edettiin ’väärässä järjestyksessä’, kun EMU-vankkurit valjastettiin vielä syntymättömän juhdan, Euroopan Yhdysvaltojen, eteen. Hän muistutti, että Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa dollarista tuli ’yhteisvaluutta’ vasta 1913, kun liittovaltion keskuspankki, The Federal Reserve, perustettiin.

”Me panemme uhkarohkeasti EMU:n onnistumisen yhden kortin varaan: Kutsumme sitä konvergenssiksi. Oletamme jäsenmaiden kansantalouksien kehityserojen jatkuvasti supistuvan ja niiden lähenevän toisiaan – mihin sisämarkkinoiden toteuttaminen vuodesta 1993 on tähdännyt”.

Konvergenssin mittapuuksi komitea oli laatinut kriteerit, jotka koskivat inflaatiota, korkokantaa, budjettialijäämiä, valtion velkaa ja valuutan arvoa. Viidestä EMU-kriteeristä ei Thygesenin mielestä voi eikä tule tinkiä, jos euro aiotaan säilyttää uskottavana valuuttana. Hän vertasi niitä ”automaattiseen ohjausjärjestelmään”. Se oli asennettava eurolaivaan sen lähtiessä satamasta vuosituhannen vaihduttua.

Siinä vaiheessa oltiin vielä kaukana tavoitteesta, konvergenssissa olevien kansantalouksien luomasta ”optimaalisesta valuutta-alueesta”: Silloisista EU-maista vain Alankomaat, Tanska, Ranska, Saksa ja Britannia täyttivät EMU-indikaattorilla ilmaistun euro-kunnon eli niiden lukema oli alle 20. Belgian lukema oli 23, Espanjan 26, Italian 30 - mutta Kreikan 51,8!

Kun kysyin, voisiko Kreikan talous koskaan saavuttaa konvergenssin avulla EMU-kriteerit täyttävän kunnon, Thygesen otaksui sen vaativan ainakin yhden sukupolven uurastuksen elinkeinoelämän rakenteiden ja poliittisen kulttuurin uudistamiseksi. Kreikan budjettialijäämä oli tuolloin 17,9 prosenttia kansantuotteesta eli ylitti kriteerin kuusinkertaisesti. ”Koska EMU:n tarkoitus on yhdentää eikä jakaa Eurooppaa, meidän on ehkä syytä odottaa vuosikymmen tai pari ennen kuin siirrymme yhteisvaluuttaan”.

Poliittiset tapahtumat ratkaisivat EMU:n aikataulun. Saksojen yhdistyminen oli pakottanut Ranskan arvioimaan uudelleen asemansa EU:n poliittisena johtajana. Valuuttamarkkinoiden valtiaana D-markka (johon Ranska oli kytkenyt franginsa) takaisi väkivahvalle Saksalle ehdottoman johtoaseman. Presidentti Mitterrand oivalsi, että yhteisvaluutta oli sopivasti ’Eurooppa-henkinen’ keino Saksan rahamahdin kuohitsemiseksi. Sitä ei liittokansleri Helmut Kohl voisi ’hyvänä eurooppalaisena’ torjua. Olihan hänen tavoitteenaan luoda Saksojen yhdistyttyä uusi Saksa, ein europäisches Deutschland, eurooppalainen Saksa, jonka tavoitteena olisi kaikessa Euroopan kansojen yhteisen asian palveleminen.

Kun Kohl ja Mitterrand olivat valmiit ilmoittamaan hallitustensa päättäneen EMU:sta ja euroon siirtymisestä vuonna 2002, 117 Saksan johtavaa ekonomistia allekirjoitti vetoomuksen EMU:n lykkäämiseksi ainakin kahdella vuodella. Heidän mielestään tosiasiat osoittivat, että tiellä konvergenssiin ei ollut edetty kyllin pitkälle. Asiantuntijoiden mielipide jäi omaan arvoonsa, sillä liittokanslerilla oli omat syynsä kiirehtiä valuuttaliittoa. Korot olivat ennätyksellisen korkealla Saksojen yhdistymisestä aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi kansainvälisiltä valuuttamarkkinoilta. D-markan arvo oli vastaavasti noussut niin korkealle, että vienti alkoi hiipua ja työttömien määrä uhkasi ylittää 4 miljoonan psykologisen rajan. Saksan D-markka tarvitsi devalvaation – siinä missä yhtä yliarvostettu Ranskan franc fort – mutta Bundesbankin johto oli toista mieltä. Kansalaismielipide ei olisi sekään antanut Kohlille anteeksi kansalliseksi toteemiksi kohonneen D-markan arvon alentamista.

EMU tarjosi Ranskalle ja Saksalle niiden kipeästi tarvitseman devalvaation durch die Hintertür, takaoven kautta, niin kuin yksi Deutsche Bankin johtajista minulle kameran edessä sittemmin tunnusti. Kun kysyin, kuinka suuren devalvaation Saksa silloin tarvitsi, hän vastasi: ”Vähintään 20 prosenttia, enintään 25 prosenttia”. Euro devalvoitui syntyessään 30 prosenttia suhteessa dollariin. Ranskan ja Saksan akseli oli tuottanut EMU:n kummankin eduksi. Liittokansleri Kohl oli tosin edellyttänyt sitoumusta siirtymisestä rahaliiton kautta poliittiseen unioniin. Sillä vain se varmistaisi jatkossa yhteisen talous- ja finanssipolitiikan syntymisen yhteisvaluutan uskottavuuden takeeksi. Mutta Kohlin tavoite jäi siinä kiireessä syrjään.

Ei ollut aikaa kuunnella asiantuntijoiden neuvoja. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus oli Berliinissä ja Pariisissa etusijalla.

Kiireessä syntynyt raha- ja talousliitto natisi alun alkaen liitoksissaan. Ranskan budjettivaje oli saatu EMU-kuntoon vain tilastoeriä ”sopivasti” siirtelemällä; Belgian valtionvelka ylitti kaksinverroin (130 prosenttia) kriteerin salliman 60 prosenttia kansantuotteesta – mutta eihän ”kuutosmaata” ja EU:n päämajan kotia voitu jättää EMU:n ulkopuolelle! Jos kerran Belgia, miksei Italia, jonka valtionvelka oli ”vain” 125%/bkt? Italian talous saatiin väenväkisin, mutta vain osittain tungetuiksi kriteerien korsettiin.

Saksan Bundesbankissa oli pelätty alun alkaen pahinta. Valtiovarainministeri Theo Waigelin vaatimuksesta Dublinin huippukokouksessa 1996 sovittiin kasvu- ja vakaussopimuksesta EMU:n kriteerien lukitsemiseksi. Niistä poikkeaminen johtaisi sakkorangaistuksiin. Ilmaan oli myös heitetty ajatus kahdesta yhteisvaluutasta: Pohjois-Euroopan kurinalaiset jäsenmaat saisivat rahakseen neuron, Etelä-Euroopan holtittomille tuhlaajille perustettaisiin rahayksiköksi sudo. Mutta Ranskan etu vaati kilpailijoiden kytkemistä tiukasti yhteisiin euro-valjaisiin. Ranskan Välimeren-politiikka edellytti myös Kreikan mukaantuloa rahaliittoon. Saksa antoi pitkin hampain periksi.

Euron ensimmäisen kriisin siemen oli kylvetty.

Oli siksi kohtalon ivaa, että Saksa joutui ensimmäisenä itse rikkomaan kasvu- ja vakaussopimuksen ehtoja. Komission silloinen presidentti Romano Prodi – jonka tehtävänä oli valvoa sopimuksen noudattamista ja sakottaa sen rikkoneita – ilmoitti julkisesti pitävänsä kasvu- ja vakaussopimusta ”typeränä”. Sopimus menetti uskottavuutensa, kun sen rangaistuspykäliä ei sovellettu kriteerit rikkoneisiin Ranskaan ja Saksaan. Sittemmin sopimuksen ehdot väljennettiin ”joustaviksi”. Valitettavasti niiden voi katsoa menettäneen lopulta merkityksensä finanssi- ja talouskriisin myllerryksessä.

Entä nyt? Kreikan aiheuttama kriisi ei näet jääne viimeiseksi. Milloin on vuorossa Italia, Espanja, Portugali? Euroalueen jäsenmaiden reaktiot kriisiin ja sen selvittämiseen osoittavat kuinka hajalla EU:n ’ydin’ vielä on. Syntynyt järjestely ei näet tuo ratkaisua perusongelmiin. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti rauhoittaa markkinoita ja luoda vaikutelma yhteisöstä, jolla on poliittista tahtoa ja kykyä toimia yksissä tuumin hätään joutuneen jäsenmaan auttamiseksi, koska yhteisvaluutan uskottavuus edellyttää viime kädessä yhteisvastuuta. Siitä ei juuri näkynyt merkkejä Kreikan kriisin puhjettua helmikuussa. EU:n ”presidentistä” ei ole kuulunut haikuakaan. Angela Merkel on sen sijaan yrittänyt esiintyä EU:n johtajana asemassa, johon Saksan asema maksumiehenä hänet oikeuttaa.

Merkel pysyy tiukasti kannassaan, että Kreikan oli autettava itse itseään, pantava taloutensa kuntoon ilman Saksan veronmaksajien tukea. Eivätkö juuri EU:n Kreikalle vuosien kuluessa maksamat erilaiset tuet olleet yhtenä syynä holtittomaan taloudenpitoon? Miksi euro-kumppaneiden tulisi auttaa maata, jonka hallitus salaa totuuden tilastoja väärentämällä, jossa eläkeikä on keskimäärin 58 vuotta, jonka keskiluokka ja yrittäjät kiertävät veroja, joista arviolta 50 prosenttia menee suoraan ”vääriin taskuihin”?

Siitä perimmältään selittyy, että euroalueen tukipaketti olisi Ateenan hallituksen käytössä vasta viimeisenä vaihtoehtona sen jälkeen, kun Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kantanut oman kortensa kekoon. Kreikalta menee ainakin viisi vuotta ennen kuin se selviää veloista. Sen hoitokustannukset nousisivat yli 8:aan prosenttiin kansantuotteesta. Se supistaisi talouskasvua. Kreikan kansantuote 2014 arvioidaankin vähintäin 5 prosenttia tämänvuotista pienemmäksi, valtion velaksi 153%/bkt.

Olisivatko kreikkalaiset valmiit tinkimään elintasostaan, sosiaaliturvasta ja valtion palveluista – ja maksamaan vihdoin veroja? Olisivatko kansainväliset sijoittajat valmiit rahoittamaan velkaa, jos Kreikan talouden kasvu pysähtyy ja taantuu vuodesta toiseen, yhteiskuntarauha järkkyy vielä arvaamattomin seurauksin?

Niels Thygesen muistutti, ettei euron arvo ole hallitusten päätettävissä. Se määräytyy valuuttamarkkinoilla. Aivan niin kuin merenkävijän on hyväksyttävä merivirrat ja tuulet ja varauduttava myrskyihin, aivan samoin eurolaivan miehistön on sopeuduttava rahoitus- ja valuuttamarkkinoita ohjaaviin voimiin – etenkin kun aluksella ei ole kapteenia, konemestaria eikä perämiestä.

Nähtäväksi jää, miten EMU-maat suhtautuvat Ranskan ehdotukseen, että Eurooppa-neuvostosta tulisi unionin ja euroalueen talouspolitiikkaa ohjaava ja siitä päättävä hallitus. Sitähän Helmut Kohl oli turhaan vaatinut Mitterrandilta D-markasta luopumisen hintana. Ehkä Kreikan kriisi saa euroalueen hallitukset oivaltamaan, ettei yhteisvaluutta toimi ajan oloon ilman yhteistä finanssi- ja talouspolitiikkaa, niin kuin Thygesen varoitti.

Poliittista tahtoa sen askeleen ottamiseen tuskin vielä on tämän ensimmäisen kriisin jälkeen. EU on samalla astunut tyhjiöön: Maastrichtin sopimuksen valtionvelkaa koskeva pykälä on ohitettu, samoin kuin kasvu- ja vakaussopimus. Vaihtoehtona on EMU:n hajoaminen tai EU:n liittovaltioistuminen yhteisen talous- ja finanssipolitiikan toteuttajaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Vi Rus (nimimerkki)
Odysseuksen miehistö oli tuhoon tuomittu, sen teurastettua ruuakseen auringonjumalan karjaa. Juuri tästä on kysymys Kreikan tapauksessa tänäkin päivänä.
Htalk (nimimerkki)
Nyt kyse on yhteisen rahan puolustamisen säännöistä ja näiden sääntöjen ennakoitavuudesta. Koko Shown mahdollistaa huono EU maiden ja EU:n taloushallinnon valvonta. Pitääkö kansan vastata äänestämiensä politiikkojen huonoista päätöksistä- Ehkä? Mikä olisi se keino/uhka että poliitikot eivät tekisi tyhmiä päätöksiä ainakaan 10-20 vuotta putkeen kuten Kreikassa? Olisiko populismin vähentäminen... Kreikan tukipaketti on perussopimuksen 125 artiklan vastainen eikä Suomen eduskunta voi sitä perussopimusta muuttaa. 125 artikla on pakottavaa lainsäädäntöä. Kyse ei ole yksittäisestä vastavuoroisesta hankkeesta ja siihen liittyvistä takuista vaan Kreikan valtion julkisen velan yksilöimättömästä tukemisesta yhdessä IMF:n kanssa. Lissabonin sopimus toteaa asiasta seuraavaa: 125 artikla (aiempi EY-sopimuksen 103 artikla) "1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."
Antti Pesonen (nimimerkki)
EU:n tulevaisuus on mahdoton. Liittovaltiokehityksellä ei ole kansalaisten enemmistön kannatausta. Ei varsinkaan nykyisellä, jonka politiikkaa ohjaavat suuryritysten, -sijoittajien ja pankkien edut. Olisi jo aika nähdä asiat sellaisina, kuin ne ovat. Suomalaiset voivat omalta osaltaan päättää olemmeko osa ongelmaa vai osa ratkaisua. Ratkaisu löytyy siitä, että talous ja markkinat alistetaan yhteiskunnallisen kehityksen palvelukseen. Nyt tilanne on päinvastainen: Yhteiskunnallinen kehitys on alistettu ns. markkinavoimien eli käytännössä taloudellisen eliitin ohjaukseen. Jos riski nähdään ja tunnustetaan, on viimein luovuttava "yhden totuuden" politiikasta ja mietittävä kiireesti siirtymistä uppoavasta laivasta pienempiin veneisiin. Suomen on syytä valmistautua eroamaan EU:sta ja eurosta. Mitä pikemmin, sen parempi
Karro (nimimerkki)
Jotenkin järjetöntä, että Kreikka kirjoituksissa mietitä velaksi elämistä enempää. Siitähän Kreikassakin on pohjimmiltaan kyse - on syöty enemmän kuin tienattu. Nyt tämän mielipuolisuuden jatkaminen vain pahentaa tilannetta. Herra meitä auttakoon, jos ensin takaamme Liettuan, Islannin ja Kreikankin + (ehkäpä pääsemme vielä Portugalin, Italian, Espanjan ja sitten lopuksi Ranskan talkoisiin) lainat ja epäonnistumme. Silloin ei ole ketään pelastamassa meitä ja olisi ollut alunperinkin parempi olla takaamatta muiden velkoja... Hassua vedota solidaarisuuteen, jos toisaalla eletään kuin elo pellossa ja toisaalla mietitään saisiko EU:n määräyksiä noudattaa vielä vaadittuakin tarkemmin?
semi (nimimerkki)
Kovaa että taidan siirtyä Aku Ankan pariin ja koetan unohtaa koko Kreikan.
Aku (nimimerkki)
Oleellista on että EUn säännöt ja sopimukset on taas kertaalleen käytännössä todettu olevan tyyppiä "hällä väliä". Niitä voi joko yrittää noudattaa lapsekkaan tarkasti tyyliin "kun äiti käski" kuten Suomi on tavannut toimia (ei kuitenkaan autoverotuksessa, jotain rajaa!), tai sitten niille on voinut viitata kintaalla kuten eteläisessä euroopassa on ollut suosittua. Hällä väliä.
Aku (nimimerkki)
Tiedättekö muuten miten käy esim. Suomelta EUsta eroaminen? Yksinkertaisesti tosiasiat toteamalla. Liittymisen yhteydessä muutettiin perustuslain määrittelemiä valtasuhteita ilman perustuslain edellyttymää muutosmenettelyä (5/6 kansanedustajista kannattaa) eli liittyminen voidaan yksinkertaisesti todeta lainvastaiseksi eli epäpäteväksi. Siinäpä se.
Satunnainen lukija (nimimerkki)
Erkki Toivasen kirjoitus paljastaa selvästi, mikä ero on Euroopan asioiden tuntijalla ja satunnaisella bloggaajalla, joka kerää tietonsa nettilehtien otsikoista. Politiikka, jossa on yhteinen valuutta, mutta kansallinen talouspolitiikka, on tullut tiensä päähän. Joko yhteisvaluutta alue hajoaa tai otamme askeleen lähemmäs kohti liittovaltiota. Valvonnan puutehan antoi Kreikalle tien keplotella itsensä velkoihin. Samaan aikaan ei voi kuin ihmetellä, että suomalaista maanviljelijää seurataan satelliittikuvin, ettei vain ole aarinkaan virhettä tukianomuksissa. Samoin moniin EU-hankkeisiin vaaditaan erittäin tarkka kirjanpito ja moninkertainen raportointi. Kansalaisia valvotaan, valtioita ei. Pääministeri Vanhasen mukaan Kreikan tukipaketista ei keskustella. Kiitos nyt siitäkin. Kun EU näyttää tuovan suomalaisille vain kerjäläisiä kaduille ja rahanvippaajia, niin aika moni olisi valmis sanomaan näkemiin koko EU:lle.
EdisPearl (nimimerkki)
Aivan erinomainen ja asiantunteva kirjoitus Erkki Toivaselta. Laitoin tämän kiitosviestini sinun kommenttisi jatkeeksi, koska mielestäni tämä kirjoittamasi kommentti edustaa samaa järkevää linjaa itse blogin kanssa. -EP-
jussi vaarala (nimimerkki)
onko koko Kreikan kriisissä kyse Yhdysvaltojen operoimasta suunnitelmasta EU:n yhtenäisyyden ja taloudellisen vakauden hajottamiseksi.
semi (nimimerkki)
Ovat ahkeria ja tunnollisia ja hyviä sössimään omatkin asiansa joten en tiedä.?
Ed Göran (nimimerkki)
Toisaalta voi olla eduksi jos muidenkin asiat ovat sekaisin. Mitähän Kiinassa alkaa kohta tapahtua, onhan olemassa vaara, että se nousee ylitse muiden.
rte (nimimerkki)
Rahaliitto ilman poliittista liittoa ei onnistu. Nyt pitää pysähtyä päättämään, hajotaanko vai yhdennytäänkö. Jos fuskaa pelissä, on pelistä pois. Kreikalle on näytettävä drakma-lappua
Hyeena (nimimerkki)
Kyse on viimekädessä saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamisesta jotka ovat Kreikan pääluottottajia. Suomen kansa osallistuu partiopoika-asenteella pelastustalkoisiin.
TSV (nimimerkki)
Taattua Toivas laatua. Varsinkin historia muistutus oli hyvä, että EU ja Euro ovat täysin poliittisia organisaatioita, jotka ovat lähteneet käsistä. Sotaa ei ole tullut ja rauha säilynyt, mutta tarvitaanko miljardeja maksavaa instituutiota josta ei ole varsinaisesti hyötyä? Moni asia olisi voitu toteuttaa erinnäisillä yhteissopimuksilla. Poliitikkojen märkäuni puree peruspulliaisia persuuksiin, mutta niinhän se on aina ollut ja tulee olemaan. Suuri eurooppalainen demokratia on pelkkä unelma, ei meitä aja samat asiat kuin Yhdysvaltojen rakentajia, jossa maa alkaa jakautumaan entistä enemmän kahtia. Pohjoismaidenliitto olisi voinut toimia edes jollain tavalla, mutta sovita ne, Itä-Eurooppa ja Kreikan tapaiset maat mukaan niin saamme yhden vitsin, joka kerrotaan pari kertaa ja sitten se unohtuu.
kostivasumäki (nimimerkki)
Kreikan velkakriisin saattelemana Eu pyrkii tiukentamaan jäsenmaidensa talouden kontrollia. Hyvä niin, mutta se ei tule ratkaisemaan rahaliiton ongelmaa, joka on juuri tuo yhteinen rahapolitiikka ilman yhteistä talouspolitiikkaa. Yhteiseen talouspolitiikkaan siirtyminen on mielestäni kuolleena syntynyt ajatus. Kansallisvaltiot eivät ole kadonneet mihinkään. Hyväksyisivätkö kaikki euro-maat sen, että niiden talouspolitiikkaa johdettaisiin keskitetysti jostain muualta. Ihme olisi, jos näin tapahtuisi. Mielestäni se on lähinnä toiveajattelua ja täysin absurdia. Paul Krugman kirjoittaa kolumnissaan: February 14, 2010: The New York Times. "But it’s important to understand the nature of Europe’s fatal flaw. Yes, some governments were irresponsible; but the fundamental problem was hubris, the arrogant belief that Europe could make a single currency work despite strong reasons to believe that it wasn’t ready." Tämä asia, kuten Toivanen kirjoituksessaan toteaa on ollut epäilyksen kohteena jo paljon aikaisemmin. Vaihtoehtoja näyttäisi täten olevan näillä näkymin vain yksi.
pakista (nimimerkki)
Suomi on hyvä esimerkki maasta, joka kykenee pitämään talauden raamit sovituissa rajoissa, mikäli poliittista tahtoa riittää.Samaa on vaadittava kaikilta jäsenmailta ja löydettävä keinot vaatimusten pakotteeksi. Ei riitä kevyet huomautukset vikasuunnasta vaan EU-laivalla tulee olla automaatiohjaus, joka korjaa vikasuunnan tuntuvilla sanktioilla. Mitä suurrempi vikasuunta sen kovemmat korjaustoimenpiteet. Kreikka tulee olemaan sopiva koevaltio korjaustoimenpiteiden tehosta ja seurauksista. Kyvyttömien kapteenit ja perämiehet on syytä korvata EU:n tehokkaalla automaatio-ojauksella.
joukoakoskinen (nimimerkki)
”Me panemme uhkarohkeasti EMU:n onnistumisen yhden kortin varaan: Kutsumme sitä konvergenssiksi. Oletamme jäsenmaiden kansantalouksien kehityserojen jatkuvasti supistuvan ja niiden lähenevän toisiaan – mihin sisämarkkinoiden toteuttaminen vuodesta 1993 on tähdännyt”. Kaikkialla aletaan kopioimaan kreikkalaista mallia. Paisuttamaan julkista - supistamaan yksityistä taloutta. Kehityserot supistuvat - työllisyys hoidetaan poliittisilla palkintoviroilla. Keskijohdon suojatyöpaikoilla valtion ja kuntien laitoksissa. Ostovoiman raju pudotus korvataan harmaalla rahalla ja korruptiolla. Poliittistaloudellinen yhdentyminen tapahtuu huomattavasti nykyistä elintasoa alemmalla tasolla. Tätähän me haluamme.
Fundeeraaja (nimimerkki)
Hyvä Erkki Toivanen ja kiitos erinomaisesta rewievstä koskien EU:n ja EMU:n syntyä. Euroopalla ei taida paljon muita mahdollisuuksia USA:ta, Venäjää ja Aasian suuria talouksia vastaan olla kuin yhdistyminen. Takkuista vaan on kun joka maalla on oma lusikkansa sopassa, isoilla mailla itsekkyytensä sekä tietysti omat timosoininsa agitoimassa täysin tietoisina siitä, ettei vastuuta koskaan tarvitse mistään kantaa. Oikeassa oli Niels Thygesen; ilman liittovaltiokonseptia tämä ei tule koskaan toimimaan.
salakankee (nimimerkki)
koska olisi kerrankin toisinpäin. Mañana-miehet nuokkuu riippukeinussa ja vetää siestaa, kun pohjoisemmassa painetaan töitä verenmaku suussa. Kuka kerää toimeliaisuuden hedelmät? Miettikää sitä!
jukkaheinonen (nimimerkki)
Hieno ja asioita valaiseva kirjoitus Erkki Toivaselta. Mikset Erkki mene mukaan politiikkaan, kaltaisiasi yleisneroja tarvittaisiin Suomen valtion johdossa. Kiitos, tulin kerrankin hyvalle mielelle lehtea lukeassani.
Haggis (nimimerkki)
Toivasen kirjoitus on - kuten tavallista - asiantuntevaa ja hyvin perusteltua. Sitä leimaa kuitenkin yksi heikkous: tunnepohjainen Eurooppa-idealismi Euroopan liittovaltioajatuksineen. Käytetäänkö tätä tilannetta nyt hyväksi federalismin suuntaan painostamiseksi? Kun poliittinen idealismi sekoitetaan talouden realiteettihin, päädytään yleensä katastrofiin. Kreikkaa ja muita kurinlaiseen taloudenpitoon tottumattomia EU-maita ei olisi alun perinkään pitänyt hyväksyä näin nopeasti EMU:n jäseniksi. Kreikka pääsi sinne jopa suoranaisella huijaamisella. Monet muut maat päästettiin poliittisten paineiden vuoksi. Nyt maksamme hintaa poliitikkojen kieroutuneesta idealismista. Talousnobelisti Paul Krugman, jota ei euro-fanaattisuus ole sokaissut, piti alunperinkin näin laajaa EMU:a lähes järjettömänä maiden suurten eroavaisuuksien vuoksi. Toivottavasti tästä ollaan edes opittu se, ettei idealismin sokaisemia "asiantuntijoita" kannata kuunnella, ja että pää on pidettävä kylmänä. Kuumana käyvät idealistit tulevat kalliiksi tavallisille ihmisille. On sentään hyvä ettei meillä sentään ole vielä Turkkia ja muita uusia jäsenkandidaatteja tässä sopassa mukana.
Reino Alho (nimimerkki)
Tulevaisuuden arviominen jää kunkin lukijan tehtäväksi. Ja katsauksesta todellakin löytyy hienoja osviittoja. Jospa jotakuta sattuisi kiinnostamaan, niin kerronpa oman näkemykseni. Pelottavinta on mielestäni se, että tehtyjä sopimuksia ja yhteisesti hyväksyttyja sääntöja EI OLE HALUTTU noudattaa. Kansanomaisesti ilmaistuna koko homma on "mennyt läskiksi", kun jäsenvaltiot ovat huseeranneet kukin omalla tavallaan. Näin ne ovat tehneet puhtaasti KANSALLISTEN INTRESSIENSÄ ohjaamina. Toiseksi huolestuttavin seikka on se, että eurooppalaisten ennestäänkin heikko moraali on yhdentyneessä Euroopassa edelleen heikentymässä kaiken moraalisuuden katoamiseen. Ja tämä ilmiö on eritoten FINANSSIKLUSTERIN aikaansaannos. Nämä "veijarit" eivät näytä ollenkaan välittävän siitä, mikä on oiken ja mikä täysin väärää. Ja valtioiden PÄÄTTÄJÄT ovat ryhtyneet säestäjiksi pelkistetyn itsekkyyden "heavy rock biiseihin", koska hekin ovat ahneita ja pakottamassa viattomat veronmaksajat tappioiden maksumiehiksi. Koko kriisi on siis mielestäni sekä EU:n että sen jäsenvaltioiden rappion aiheuttamaa. Mutta eipä voida kehua, että muu Eurooppa, Amerikka tai vaikkapa Aasia tai Afrikka olisi pullollaan yhtään parempia valtioita. Koko maailma on yhtä moraaliton ja tämä näkyy alati kasvavana pakolaisongelmana ja loputtomina finanssikriiseinä. Herra Toivanen; kysymyksessä on todellakin lopun alku.
Lyyti (nimimerkki)
Viisas kirjoitus, jälleen Toivaselta EU:n perussopimus yksiselitteisesti kieltää jäsenvaltioiden tuen toiselle valtiolle. Vaikka kuinka halua olisi, on todettava, että tuki ei ole sallittua. Ihme, että varsin tuoretta perussopimusta ei noudateta. Yksimielisyys perussopimuksen rikkomiselle ihmetyttää. Suomen hallituksen tukiesitys on selvästi lainvastainen. Oikeuskansleri taitaa nukkua tai ei ymmärrä. Krugman oli oikeassa, viime helmikuussa. Toivanen ansaitsee tunnustuksen rohkeudestaan. Lyyti
Kansalainen_medborgare (nimimerkki)
Asiantuntijoiden, taloudellisten tutkimuslaitosten ja laatutoimittajien hallussa on selvästikin tasokasta osaamista, paljon tutkimustietoa, laaja-alaisia näkemyksiä, analyyseja, ennusteita ja artikkeleita varten.

On erittäin vaikea ymmärtää, miksi kaikesta tiedosta ja osaamisesta huolimatta EU-kansalaiset joutuvat eräiden korkeiden päättäjien vastuuttoman, holtittoman ja uutisten mukaan jopa tahallisesti tilastoja vääristelevän politiikan maksumiehiksi.

Miten on mahdollista, etteivät nämä korkeat poliittiset päättäjät ilmeisesti lainkaan ole kuunnelleet osaavien asiantuntijoiden neuvoja, vaan päinvastoin, päättäjät näyttävät toimineen joko puolueensa lyhytnäköisten etujen tai vain omien henkilökohtaisten etujensa ja motiiviensa perusteella?

Hyvien neuvojen kuunteleminen ajoissa olisi ollut hyvin edullista, mutta poliitikkojen kovakorvaisuus käy erittäin kalliiksi. Nyt korkean hinnan tulevat maksamaan EU:n nykyiset sekä tulevat veronmaksajat ja EU:n äänestäjät, eivät suinkaan nämä kovakorvaiset, holtittomia päätöksiään tekevät korkeat poliitikot!

Ilmeisesti nämä korkeat poliittiset päättäjät pitävät kansalaisia vähintäänkin poliittisesti huonomuistisena, helposti harhautettavana ja lyhytnäköisin lupauksin koukutettavana vaalikarjana?

Vieras (nimimerkki)
En pysy mukana Toivasen enkä monen muunkaan samalla tavalla ajattelevan ajatuksenjuoksussa. Miten rahanarvo kytkeytyy siihen, että joku elää säästeliäästi ja taas toinen tuhlaten. Ymmärrykseni mukaan rahanarvon lähtökohta on aivan mualla kuin käyttäjien taloudellisessa asemassa. Euroja on sekä rikkailla että köyhilä ja köyhillä jopa selvästi vähemmän kuin rikkailla. Se, että Kreikka on velkaantunut korviaan myöten, ei ole euron ongelma, vaan Kreikan ja vielä enemmän Kreikkaa rahoittaneiden pankkien ongelma. Näyttää siltä, että Katainen ja muut valtiovarainministerit eivät kanna huolto eurosta, vaan pankeista. Nämä samat pankit ovat holtittomasti lainanneet rahaa Kreikalle. Nyt, kun luottotappiot uhkaavat, huudetaan apuun sotkuu osattomia EU-valtioita.
Haggis (nimimerkki)
"Se, että Kreikka on velkaantunut korviaan myöten, ei ole euron ongelma, vaan Kreikan ja vielä enemmän Kreikkaa rahoittaneiden pankkien ongelma." Nämä kaikki asiat kytkeytyvät yhteen. Jos suuret Kreikkaa rahoittaneet eurooppalaiset pankin menevät nurin, finanssijärjestelmä saattaa romahtaa. Tämän seurauksena Eurooppa voisi syöksyä nykyisessä tilanteessa entistä syvempään lamaan koska entisestäkään ei olla vielä toivuttu. Luottamus euroon romahtaisi ja sen arvo laskisi. Nyt ollaan jo myöhässä. Kreikkaa ei alun perinkään olisi pitänyt päästää euro-alueen jäseneksi. Tästä poliittiset euro-idealistit ovat vastuussa.
Vilho Juntunen

Erkki! Kerropa kun sinulla on perspektiiviä milloin tulee Euron
viimeinen kriisi vai onko se jo nyt käsillä?

Toimituksen poiminnat