Generalissimus Putin Georgiassa
Vuonna 1968 Brezhnevin hallitus oli puolustamassa jo tuhoon tuomittua talousjärjestelmää, jonka öljyn hinnan nousu 1973 vielä pelasti muutamaksi vuodeksi. Tänä vuonna Vladimir Putin on puolustamassa öljyn ja kaasun varaan rakentuvaa vaikutusvaltaa ja ‘suurvalta-asemaa’. Silläkin on savijalat.
Tshekkoslovakian miehitys oli yksi kommunismin kuolinkouristuksista – niin kuin dissidentit, Neuvostoliiton todelliset asiantuntijat, tiesivät kertoa. Ne olivat alkaneet 1956 Unkarissa. Georgian ja Kaukasuksen palauttaminen Moskovan komentoon voidaan sekin nähdä oireena heikkoudesta, Venäjäntaudista.
Venäjä on sairas. Syntyvyys laskee, keskimääräinen elinikä lyhenee vuosi vuodelta. Tätä menoa Venäjän väkiluvun arvioidaan vähenevän nykyisestä 140 miljoonasta 120 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä. Terveydenhoito ja koululaitos ovat rappiolla tai taantumassa. Jokainen maaseudulla matkaillut tietää, että infrastruktuuri on luhistumistilassa tai sata vuotta ajasta jäljessä. Oikeuslaitoksen ja virkamieskunnan korruptio on edelleen myllynkivenä elinkeinoelämän kaulassa. Kleptokraatit eli oligarkit siirtävät miljardeja ruplia vuosittain länteen – Lontoon, New Yorkin, Geneven ja Pariisin kiinteistövälittäjien iloksi. Tämän me kaikki tiedämme – myös venäläiset itse.
Luonnonvaroista valtion kassaan virtaavat rikkaudet ovat osoittautuneet kiroukseksi venäläisille niin kuin ne ovat olleet kirous arabeille ja monille muille kehitysmaille. Vasta kun hallitukset ovat vastuussa päätöksistään veronmaksajille, ne toimivat yhteisen edun mukaisesti. Öljyraha on tehnyt muuallakin vallanpitäjistä ‘ryöväriparoneja’, kansakunnan vihollisia.
Hyvin koulutetun ja vaurastuvan keskiluokan varaan rakentuva edistys voisi kerran parantaa Venäjän ja tehdä siitä demokratian ja vihdoin ‘normaalin’ naapurin. Siitä ei ole toivoa vuosikymmeniin. Päinvastoin: Vladimir Putin käyttää energiamiljardeja uusiin ohjuksiin ja pommikoneiden lennättelyyn länteen. Hän kuvitellee voivansa palauttaa sotilaallisilla eleillä Venäjälle aseman suurvaltana. Kun Putin totesi, että ‘Neuvostoliiton hajoaminen oli 1900-luvun suurin geopoliittinen onnettomuus’, hän teki naapureille tiettäväksi, että hänen johtamansa Venäjä ei hyväksy ‘katastrofin’ seurauksia, vaan aikoo palauttaa status quo anten tavalla tai toisella – tai kolmannella.
Brezhnev saattoi vielä uskoa kommunismin varaan rakentuvan järjestelmän tulevaisuuteen. Hän erehtyi. Putin otaksuu energiavarojen riittävän kiristyskeinona uuden mahdin perustaksi. Silti hän ei ole ajanmukaistanut maan öljyteollisuutta, joka tarvitsee uusintasijoituksia ja uutta teknologiaa lännestä. Päinvastoin: Hän on aloittanut ajojahdin teollisuuden uudistajia ja kansainvälistäjiä vastaan.
Asiantuntijat pelkäävätkin Venäjän energiateollisuudessa alkaneen alamäen kiihtyvän, kun tuotantoluvut supistuvat, tuottavuus ja kannattavuus laskevat sijoitusten ehtyessä. Ilmastonmuutoksen seurauksena öljyn ja kaasun asema lännen teollisuusmaiden energiahuollossa joka tapauksessa supistuu. Kiristettäviksi ne eivät – ehkä Saksaa ja Suomea lukuunottamatta – hevin antaudu.
Ehkä Putin oivaltaa, että hänen ‘suurvallallaan’ on armonaikaa vain muutama vuosi. Kiinassa ja Intiassa käyneenä hän on omin silmin nähnyt Aasian jättiläisten dynaamisen nousun ja voinut verrata sitä Venäjällä vallitsevaan apatiaan. Kansalliskiihkon lietsominen, sotilaalliset seikkailut heikkojen naapureitten kimppuun, elehdintä ydinaseilla ja uusilla ohjuksilla - ja metsäretkillä yläruumis paljaana – ovat kai huumetta, joka saa sairaan unohtamaan hetkeksi tuskansa.
Putinin Venäjä on kuin haavoitettu karhu. Sen käsitteleminen edellyttää lujuutta siellä missä sitä tarvitaan. Selvin sanoin ilmaistu erottamisuhka Euroopan neuvoston ja G8:n jäsenyydestä, Ukrainan ja Georgian ottaminen NATO:n jäseniksi – ne ehkä panisivat Moskovan ajattelemaan. Se edellyttää toisaalta ymmärrystä - henkilösuhteita, opiskelijavaihtoa, tiivistyvää yhteistyötä kulttuurin ja talouden alalla. Ymmärrys voi silti perustua vain historian tuntemukseen ja kykyyn tehdä sen varassa oikeaan osunut diagnoosi Venäjäntaudista. Koska sen oireet ovat ristiriitaisia, pintatieto voi viedä pahan kerran harhaan.
Ranskan akatemian jäseneksi Venäjän-tuntijana valittu historioitsija Hélène Carrère d’Encausse ennusti jo 1970-luvulla Neuvostoimperiumin hajoavan. Georgialaisena hän on auttanut meitä eurooppalaisia ymmärtämään Venäjää sen menneisyyden valossa. Hän ei erehtynyt kuvittelemaan, että Venäjästä tulisi demokratia 50 vuodessa tai edes vuosisadassa. Se on venäläisten tragedia. Sääli venäläisiä.

Kommentoi 223 kommenttia