Irlantilaisia suututtaa

Ei ole vielä kirkossa kuulutettu, että EU:n uudistussopimus, os. perustuslakisopimus, tulee hyväksytyksi. Siitä järjestetään kansanäänestys Irlannissa 12. kesäkuuta. Hollantilaisten ja ranskalaisten torjuttua perustuslakisopimuksen kolme vuotta sitten hallitukset ja eurokraatit ovat ujuttaneet 90 prosenttia sen sisällöstä ns. Lissabonin sopimukseen, joka tunnetaan myös uudistussopimuksena. Enemmät kansanäänestykset on samalla julistettu pannaan – paitsi Irlannissa, jonka perustuslaki velvoittaa hallituksen kysymään kansalaisten mieltä, kun ja jos tasavallan itsemääräämisoikeus on kysymyksessä.

Brysselissä otaksuttiin, että EU-jäsenyydestä hyötyneet irlantilaiset hyväksyisivät sopimuksen muitta mutkitta. Olivathan Irlannin kolme miljoonaa äänestäjää sen velkaa Brysselille ja 500 miljoonalle EU-kansalaiselle! Joku arvioi irlantilaisten saaneen EU:sta takaisin kuusi puntaa jokaisesta sinne maksamastaan punnasta. Osittain maataloustukien – mutta ennen muuta kevyen sääntelyn ja verotuksen – varassa synnytetty tiikeritalous on taannut irlantilaisille kansantulon, joka on tilastollisesti EU:n korkein Luxemburgin jälkeen.

Siitä huolimatta 47 prosenttia irlantilaisista ei ollut toukokuun lopulla varma, sanoako jaa vai ei äänestyspäivänä. Monet kyseenalaistavat sopimuksen tavoitteet ja sen tarpeellisuuden, vaikka hallitus, elinkeinoelämä, tiedotusvälineet ja poliittiset puolueet (IRA:n emojärjestöä Sinn Feiniä lukuunottamatta) kannattavatkin varauksetta sen hyväksymistä.

Pääministeri Bertie Ahernin jouduttua eroamaan korruptioskandaalin johdosta huomio kiintyi EU:n tilintarkastustuomioistuimen komission tileille 13:na peräkkäisenä vuotena antamiin huomautuksiin väärinkäytöksistä. Korruptiosyytteet kotona ja EU:ssa ovat tulehduttaneet yleisen mielipiteen, eikä uudeksi pääministeriksi nimitetty, jokseenkin vähälahjaisena tunnettu Brian Cowen ole kyennyt tilannetta korjaamaan.

Ärtymystä on lisännyt hallituksen säädättämä uusi laki kansanäänestyksistä. Se ei enää takaa yhtäläistä julkisuutta ja samanarvoista rahoitusta kummallekin osapuolelle. Jaa-äänillä on nyt tukenaan suuri raha ja tiedotusvälineet. Lain astuttua voimaan Brysselistä katsoen kaiken pitikin olla kunnossa. Pahimmassakin tapauksessa sopimuksen kannattajat varautuivat niukkaan voittoon.

Sitten laskelmat pettivät: Ranskan hallitus antoi ymmärtää pyrkivänsä "harmonisoimaan" yhtiöverotuksen. Se on Irlannissa 12,5 prosenttia eli alle puolet naapureiden tasosta. Asiaa ei parantanut EU:n päätös siirtää asian käsittely Irlannin kansanäänestyksen jälkeen. Brysselistä julkisuuteen vuodetuissa muistioissa korostettiin tarvetta pitää salassa muitakin vireillä olevia kysymyksiä – kunnes kansanäänestys on toimitettu. Puheet maatalouspolitiikan sinänsä välttämättömästä suurremontista ovat nekin lisänneet epävarmuutta.

Ei ihme, että poliittisesti vireitä ja Brysselin menoa tarkoin seuraamaan tottuneita irlantilaisia suututtaa.

Ensi vuonna Irlannista tulee EU:n nettomaksaja. Äänestäjien silmissä EU lakkaa olemasta rahasampo. Anglo-amerikkalaista mallia omaan talouteensa ja yhteiskuntaansa menestyksellisesti soveltaneita irlantilaisia ei innosta Manner-Euroopan raskaasti säännellyn ja verotetun systeemin pakkosyöttö.

Jos Irlanti sanoisi 12.6. "ei", seurauksena olisi Lissabonin uudistussopimuksen raukeaminen. Jos sen sisältö silti ujutettaisiin eri järjestelyin jäsenmaita sitovaksi, poliittiset seuraukset olisivat kauaskantoiset. EU olisi luopunut kansalaisten Euroopan rakentamisesta. Emme olisi enää yhdentämässä kansoja (mihin Jean Monnet ja perustajaisät pyrkivät), vaan hallituksia ja valtioita.

Toivottavasti irlantilaiset hyväksyvät sopimuksen eurokraattien kieroilusta ja salailusta huolimatta. Ehkä Brysselissä vihdoin oivalletaan, ettei Euroopan yhdentyminen onnistu vaivihkaa vilpin ja pakkosyötön varassa. Winston Churchill totesi 1948, että ”Euroopan voi yhdentää vain sen asukkaiden valtaenemmistön sydämessään tuntema toive ja heidän selkeästi ja voimallisesti ilmaisemansa tahto”.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin me Eurooppa-aatetta sydämestämme kannattaneet voimme kysyä: Miten ja miksi tähän on tultu? Tätäkö me tahdoimme?