Vaalisirkusta ja kansanmurhia
”Mitä me odotamme?”, kysyi epätoivoon joutunut burmalainen naapurini. ”Eivätkö nälän ja kulkutautien uhkaamat kaksi miljoonaa burmalaista ole ihmisiä? Eikö yli 100 000 ihmishengen menetys riitä perusteeksi kansainväliselle avustusoperaatiolle? Vai onko syy toimettomuuteen vain siinä, ettei joukossa ole eurooppalaisia turisteja niin kuin joulun 2004 tsunami-katastrofissa?”
Kysymykseen ei ole vastausta. On turha odottaa ’lupaa’ sotilasjuntalta, jolle burmalaiset olivat nytkin vain vaalikarjaa. Sunnuntaina tv-uutisten ykkösaihe oli kansanäänestys uudesta perustuslaista, jolla juntta jatkaa valtakauttaan! Burman kansa on jäänyt juntan ja sitä edelleen tukevan kansainvälisen yhteisön hylkäämäksi. Suuri osa asukkaista on ollut jo pitkään kansainvälisen elintarvikeavun varassa. Samalla valtion menoista 40 prosenttia menee suoraan armeijalle sen varustamiseen omaa kansaa vastaan.
”Menehdymme hitaasti nälkään ja tauteihin”, ystäväni jatkoi. ”Nyt tulva on tuhonnut maan vilja-aitan, Irawadi-virran suiston. Keskimääräinen elinikä on pudonnut jo 15 vuotta alemmaksi kuin naapureissa. Olemme matkalla Mugaben Zimbabween, missä elinikä on alle 35 vuotta, maailman alhaisin. Sielläkin tyrannin tarjoama vaalisirkus ja kansanmurha etenevät käsi kädessä.”
Välittömästi pyörremyrsky Nargisin jälkeen sen uhrien avuksi olisi voitu toimittaa riittävästi juomavettä, elintarvikkeita, lääkkeitä, vaatteita ja telttoja. Kaikkea oli tarjolla ’nurkan takana’, sillä USA:n ja Ranskan laivaston aluksia oli Siamin lahdella katastrofiharjoituksissa. Lentokonelasteittain apua olisi saatu paikalle Thaimaasta ja Dubaista, missä Burmassa työskentelevien kansainvälisten järjestöjen tilaama apu oli odottamassa juntalta tuontilupaa. Sitä ei tullut. Sen sijaan juntta vahvisti vientiluvan riisille, jota laivattiin satamista maailman markkinoille vielä viisi päivää Nargisin jälkeen.
Juntta eväsi viisumit avun jakajilta, joiden tehtävänä on varmistaa sen perillemeno. Armeija halusi luovuttaa avun itse, jotta sen vastaanottajien olisi tullut kiittää huolenpidosta yksinomaan vallanpitäjiä. Avustusjärjestöt tiesivät kokemuksesta elintarvikkeiden menevän suoraan armeijalle, sillä juntta pelkää nälkäisten sotilaiden nousevan kapinaan. Suuri osa sotilaista on toisaalta kotoisin myrskyn ja tulvan tuhoamalta suistoalueelta. Siksi juntta ei uskalla lähettää heitä kunnostamaan teitä ja siltoja ja raivaamaan raunioituneita kyliä ja kaupunkeja. Se uskoo voivansa kätkeä totuuden omilta sotilailtaan ja kansalaisiltaan.
Katastrofin jälkeen arvioitiin, että sitä seuraavien kahden viikon aikana olisi tarvittu ainakin 40 lentoa päivässä merikuljetusten lisäksi, jotta tilanne olisi saatu hallintaan. Tätä kirjoitettaessa (12.5.) ensimmäinen amerikkalainen kuljetuskone on laskeutunut Rangoonin kentälle.
Burmalainen naapurini on oikeassa: ’Kansainvälinen yhteisö’ on haluton tarttumaan tositoimiin. Se verhoaa kyvyttömyytensä YK:n peruskirjan ja kansainvälisten sopimusten pykälikköön. Kolme vuotta sitten YK:ssa tosin hyväksyttiin päätöslauselma humanitäärisen avun antamisesta vastoin jäsenvaltion hallituksen tahtoa tapauksissa, joissa valtio on aiheuttanut alueellaan humanitäärisen kriisiin laiminlyömällä velvollisuutensa, syyllistymällä kansanmurhaan tai ihmisoikeuksien loukkauksiin. Luonnononnettomuuksia ei lauselmassa mainita. Sen sijaan ’humanitäärisen avun tietoinen evääminen’ voisi olla yksi intervention perusteista.
Vaikka Burman junttaa voitaisiinkin syyttää avun eväämisestä ja ihmisoikeuksien kiistämisestä myrskyn uhreilta, YK ei silti voi velvoittaa sitä avaamaan ovia avustusjärjestöille ja niiden työntekijöille ilman turvallisuusneuvoston päätöstä. Siitä ei ole toivoa niin kauan kuin juntan ystävät Venäjä ja Kiina estävät vetollaan väliintulon. Ne pelkäävät intervention voivan kerran avata ovet myös niiden omien kansalaisten vihalle ihmisoikeuksista piittaamatonta hallitusta vastaan.
Otaksun monen lukijan tuhahtavan edelläolevaan, ettei tilanne ollut kummempi hurrikaani Katrinan tuhottua New Orleansin. Mitä silloin teki Bushin hallitus? Heille huomauttaisin, ettei oikeus synny kahdesta vääryydestä. Katrina jätti lähtemättömän häpeätahran George W. Bushin maineeseen. Amerikkalaiset voivat äänestämällä vaihtaa presidenttiä ja hallitusta. Burmalaiset tai zimbabwelaiset eivät.
Entä me? Burma, Zimbabwe, Kongo, Darfur, Ruanda Somalia... Kuinka monen sukupolven on vielä kärsittävä omalla kohdallaan tai hävettävä sivustakatsojana ennen kuin tajuamme, että elääksemme tällä maapallerolla ihmisarvoista elämää, meidän on tunnustettava ihmisyyden ykseys.
Burmalainen naapurini tiedusteli, käytetäänkö Suomessa juntan hänen isänmaalleen mielivaltaisesti antamaa nimeä. Häpeäkseni jouduin myöntämään, että suurin sanomalehtemme syyllistyy sivuillaan burmalaisten enemmistöä loukkaavaan menettelyyn. ”Sen sanan kuuleminen on isku vasten jokaisen isänmaanystävän kasvoja. Sen avulla juntta kuvittelee riistäneensä meiltä oikeuden myös kotimaahamme, Burmaan. Meidän ystävämme eivät sitä nimeä suuhunsa ota!”

Kommentoi 45 kommenttia