Musta Hitler vaalivarkaissa

Siitä on viisi vuotta, kun Robert Mugabe piti puheen, jossa hän vertasi itseään Hitleriin. Jos hänen käyttämänsä väkivalta poliittisen opposition nujertamiseksi oli tuonut joillekin mieleen natsi-Saksan Führerin, niin hyvä on. Se ei Zimbabwen pikku-hitleriä loukannut, vaan innosti parempaan: ”Jos se on hitleriyttä, minä olen musta Hitler! Varautukaa siksi kymmenkertaiseen Hitleriin! Kymmenkertaiseen - kun puolustan meidän arvojamme”.

Jotakin outoa oli tapahtunut ’Good Old Bobille’, jonka vaalivoittoa 1980 valkoihoiset farmaritkin olivat tervehtineet ja jonka ’länsimaalaisen sivistynyt käytös ja tasapuolisuus’ olivat tehneet vaikutuksen pääviholliseen, valkoihoisten kapinahallitusta johtaneeseen Ian Smithiin.

Ehkä Mugabe olisi ollut ’luettavissa’ jo tuolloin aivan niin kuin Hitler oli ollut Mein Kampfin sivuilta.

Tukikohdassaan rajan takana Mosambikissa Mugabe oli pitänyt 1976 radiopuheen, jossa selvitti suhdettaan demokratiaan. ”Vaaleissa annettuja ääniä ei voi vastedes irrottaa aseistamme. Jokainen ääni on lähtöisin aseesta. Siksi vain aseet voivat olla vaaleissa äänten takeena ja tukena. Vaaliliput ja aseet ovat silloin yhtä – kuin siamilaiset kaksoset. Erottamattomat”.

Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun Robert Mugaben pyrkimys ehdottomaan yksinvaltaan oli jo merkinnyt ainakin 10 000 siviilin kuolemaa, kymmenien tuhansien kidutusta ja satojen tuhansien järjestelmällistä vainoa. Vastustajat eivät enää olleet valkoihoisia kolonialisteja, vaan mustia zimbabwelaisia.

Mitä silloin teki muu maailma? Mitä Afrikka? Ei mitään.

Mugabelle väkivalta oli tullut erottamattomaksi osaksi siirtomaavallalta perinnöksi jäänyttä demokratiaa. Seurauksena on nykyinen humanitäärinen katastrofi: Asukkaiden keskimääräinen elinikä on pudonnut 37 vuoteen. Aikuisista on työttöminä 80 prosenttia. Inflaatio etenee yli 100 000 prosentin vuosivauhdilla. Yli kolme miljoonaa on paennut maasta, joukossa valtaosa lukeneistosta ja ammattitaitoisesta työvoimasta. Elintarvikepula eteläisen Afrikan entisessä vilja-aitassa olisi jo tappanut nälkään valtaosan asukkaista, elleivät kansainväliset järjestöt ruokkisi Mugaben mielivallan uhriksi joutunutta kansaa.

Mitä tekee muu maailma? Se oli ollut valmis pakotteisiin tuomitessaan Ian Smithin valkoihoisen kapinahallituksen rotusorron ja Etelä-Afrikan apartheidin? Mitä tekee Afrikan Unioni, kun sortaja on mustaihoinen? Mitä apartheidista vapautunut Etelä-Afrikka, minne miljoonat zimbabwelaiset ovat paenneet? Ei mitään.

Ehkä syy on siinä, että useimmissa Afrikan maissa demokratia on vääristynyt välineeksi, jonka avulla hallitseva poliittinen luokka kahmii itselleen ja kannattajilleen etuisuuksia ja omaisuutta. Demokratiasta on tullut varasvallan, kleptokratian, hatara kulissi. Mugaben Zimbabwessa kleptokratia liittyy tyrannokratiaan, järjestelmään, jossa vaalien tulokset ovat olleet kerta toisensa jälkeen mielipideterrorin ja väkivallan avulla manipuloituja. Afrikan unionin peruskirjassa tosin todetaan, että jäseniltä edellytetään perustuslaillista hallitusta. Mutta onko kukaan rohjennut kyseenalaistaa Zimbabwen hallituksen jäsenyyden AU:ssa? Kenian presidentti Mwai Kibakin esimerkkiä noudattaen Mugabe yrittää varastaa vaalivoiton itselleen, kun Zimbabwen äänestäjien urhea enemmistö terroria ja aseita uhmaten antoi äänet oppositiolle.

Kiinan kommunistien kouluttama Mugabe ei voi hyväksyä, että joku kyseenalastaisi hänen asemansa tai hänen johtamansa puolueen yksinvallan. Kleptokraattina hän on jakanut kannattajilleen miljoonia hehtaareja laittomasti takavarikoituja maita ja mantuja. Tyrannokraattina hän on lähettänyt armeijan kenraalit ryöväämään timantti-, kupari- ja kobalttikaivoksia Kongosta. Afrikan sysimustassa ytimessä riehuneet taistelut ovat vaatineet ainakin kolmen miljoonan ihmisen hengen. Miksi muuten toisen maailmansodan jälkeen verisimmästä selkkauksesta ei juuri puhuta? Vain siksikö että siellä mustat tappavat mustia?

Ellemme voi edellyttää edes ihmisyyttä Afrikan johtajilta, syyllistymme rasismista räikeimpään: Otaksumme Ian Smithin tavoin, että mustaihoiset ovat ihmisinä alikehittyneitä ja siksi kykenemättömiä käyttämään valtaa. ”Not in my lifetime” – ei minun elinaikanani - oli lause, jonka luin BBC:n uutisissa eetteriin Lontoosta 11.11.1965, kun Ian Smith julisti Etelä-Rhodesian yksipuolisesti itsenäiseksi varmistaakseen, että valta säilyy valkoisilla. Eihän viime vuonna kuollut Smith voinut olla oikeassa!

Tätä kirjoitettaessa, Zimbabwen 28. itsenäisyyspäivänä, Kiinasta laivattu 77 tonnin aselasti on lähdössä Etelä-Afrikasta Zimbabween. Presidentti Thabo Mbeki ’ei voi tehdä sille mitään’. Mbeki ja Mugabe siloittavat tietä julman rasismin voitolle osoittamalla Smithin olleen oikeassa. He estävät osaltaan planetaarisen yhteisvastuun synnyn, jota ilman ei kehityserojen aiheuttamaa varallisuskuilua kyetä koskaan kuromaan umpeen ihmisyyden nimissä. Heidän Afrikkansa on moraalisessa haaksirikossa. Olisivatko Kiinan aseet ja sotilaat – jotka ovat jo astumassa pohjoiskorealaisten palkkasotureiden saappaisiin Zimbabwessa - sen viimeinen toivo?