Yhteinen häpeämme – EU:n kirjanpito

Minua ei yllättänyt Suomen tiedotusvälineiden vaikeneminen EU:n tilintarkastustuomioistuimen päätöksestä hylätä EU:n komission budjetti varainhoitovuodelta 2006. Kolmannentoista peräkkäisen kerran kielteiset tarkastuslausunnot kohdistuvat suureen osaan budjettia. Tuomioistuin on kieltäytynyt hyväksymästä kokonaisuudessaan komission tilejä jokaisena vuotena, jotka Suomi on ollut EU:n jäsenenä. Liikeyrityksenä EU olisi pantu konkurssiin vuosia sitten, ja sen johto istuisi telkien takana.

Jos ”maailman vähiten korruptoidun maan” valtion tilintarkastajat olisivat ilmoittaneet jonkin valtion toimielimistä esittäneen heille tilejä, joiden ”virhetaso on olennainen” tai ”kirjanpitojärjestelmät eivät ole vaatimusten tasolla”, uutinen olisi yltänyt etusivuille. Sitä olisi ehkä puitu pääkirjoituksissakin. Mutta veroeurojen kohtalo EU:ssa ei kiinnosta suomalaisia. Olemme tottuneet hyväksymään ”EU-rahan” eli veroeurojemme hutelon käytön Brysselissä ja tyydymme kirjaamaan korruption osaksi EU:n epätäydellistä järjestelmää.

YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen tavoin EU heijastaa jäsentensä vikoja ja puutteita. Koska kansalliset viranomaiset hallinnoivat ja valvovat 80:tä prosenttia eli valtaosaa EU:n budjettivarojen käytöstä, ei ole Brysselin komission vika, jos kirjanpito ei täsmää. Väärinkäytökset jatkuvat vuosikymmenestä toiseen niin kauan kuin se tapahtuu jäsenmaiden hallitusten ja viranomaisten tieten. Nobody’s perfect!

Lepsun asenteen seuraukset ovat nähdäkseni ajanoloon kohtalokkaita. Uutinen siitä, että tänäkin vuonna EU:n tilintarkastustuomioistuin antoi kielteisen tarkastuslausunnon arviolta 60 prosentista komission tileistä, lujittaa EU:n mainetta kansalaismielipiteen silmissä epäkelpona ja korruptina järjestönä.

Budjetti on komission vastuulla. Sen on kyettävä vaatimaan hallituksilta takeet yhteisten varojen asianmukaisesta käytöstä. EU:lla ei nähdäkseni voi olla tulevaisuutta ilman jäsenmaiden kansalaisten valtaenemmistön määrätietoista tukea – sanovat eurokraatit ja euroideologit mitä tahansa. Sitä tukea se ei nykyisellään ansaitse.

Muistan 1970-luvun komissaarien, kuten Ralf Dahrendorfin, vakuutukset, että EU:sta tulee avoimesti ja rehellisesti hallinnoitu yhteisö esikuvaksi kaikille jäsenmailleen. Eri alojen paras asiantuntemus yhdistyisi sen toimielimissä virkamiesten nuhteettomuuteen ja poliittista johtoa elähdyttävään Eurooppa-aatteeseen. Tilintarkastustuomioistuimen tehtävänä oli osoittaa kansalaisille, että varainkäyttö on asianmukaista ja rehellistä.

EU vaatii nyt uusia jäsenmaitaan puhdistautumaan lahjonnasta. Sanoma olisi uskottavampi, ellei kirjanpidon puutteiden ja väärinkäytösten malka sokaisisi sen omia silmiä.

EU:n vanhojen jäsenmaiden asukkaat tietävät kokemuksesta, että lupaukset jäivät täyttämättä. Ranskan ja Belgian hallintokulttuurin pesiytyminen Brysseliin institutionalisoi nepotismin ja puoliavoimen lahjonnan. EEC:stä tuli pian paljolti virkaheittojen poliitikkojen hallinnoima korruption linnake. Seurauksena oli vihdoin 1999 Jacques Santerin johtaman komission ero.

Olemmeko jo unohtaneet EU:n parlamentin asettaman riippumattoman tutkijaryhmän päätelmän, ettei Santerin komissiossa ollut ainuttakaaan jäsentä, joka olisi ollut valmis kantamaan vastuun väärinkäytöksistä? Suomi oli silloin jo EU:n jäsen. Vakaumuksellisena EU-uskovaisena uskalsin toivoa Santerin katastrofikomission opetuksista viisastuttavan. Niin ei tapahtunut. Senkin jälkeen tilintarkastustuomioistuin on joutunut hylkäämään tilit joka vuosi.

Jos olisi Kreikan hallituksen etujen mukaista tiukentaa maataloustukien valvontaa, se puuttuisi oliivitilojen harjoittamaan vilppiin. Oliivipuiden määrää on toki arvioitu ilmavalokuvista ja tarkastajat ovat taivaltaneet niitä kirjaamassa, mutta sokea Reettakin tietää viranomaisia harhautettavan.

Eräskin oliivitarhan omistaja rehvasteli tänä syksynä radiossa hankkivansa vuosittain tuhansia euroja puilla, joita ei ole koskaan ollut olemassa. Hänen esikuvinaan olivat yhteisen parlamenttimme euromepit, joista muutamat kehuskelivat takavuosina kaksinkertaistavansa palkkansa tekaistuilla kulungeilla.

Eräs englantilainen kansanedustaja kiinnitti huomion uusimpaan EU:n rahoittamista ”projekteista” hänen vaalipiirissään. Tutkittavaksi on otettu ”sukupuolten tasa-arvon toteutuminen jätehuollon kunnallisissa hallintoelimissä”! Vastaavia nollatutkimuksia on kaikissa jäsenmaissa pilvin pimein. Ne tekevät EU:sta naurunalaisen, hölynpölyä tuottavan rahasammon, jonka avulla poliitikot ostavat ääniä ja kannatusta.

Tiedättekö edes, kuka edustaa Suomea tilintarkastustuomioistuimessa? Hän on Olavi Ala-Nissilä, alan rautainen ammattilainen. Mutta haastateltiinko häntä, kun uutinen julkaistiin marraskuun puolivälissä?

Takavuosina jäsenmaiden lehdistössä käytiin vilkasta väittelyä EU:n varojen väärinkäytöstä. Siitä kirjoitettiin kirjojakin. Ei enää. Kirjanpitoa on toki tehostettu ja muutamat asiat ovat tiettävästi paremmalla tolalla, mutta suuttumus uhkaa muuttua halveksunnaksi. Sen varaan ei EU voi tulevaisuutta rakentaa.