Halonen, globalisaatio ja Nato

Presidentti Tarja Halonen tiesi varsin hyvin tulleensa globalisaation ja hyvinvointivaltion kotisaarelle, kun hän luennoi Lontoon yliopiston valtiotieteen laitoksessa, London School of Economicsissa aiheesta ”Onko hyvinvointivaltion säilyttäminen mahdollista maailmantalouden globalisoituessa”. Hän muistutti kuulijoille, että kun hän opiskeli Englannissa 1960-luvulla, brittien kansallinen terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut olivat esikuvina Suomen ja pohjoismaiden sosiaalidemokraateille.

Työväenpuolueen 1945 toteuttama hyvinvointivaltio tarjosi mallin Pohjolan "viidelle sisarelle", jotka ovat sittemmin menestyneet kiitettävästi globaaleilla maailmanmarkkinoilla ja silti kyenneet säilyttämään hyvinvointivaltion palvelut miten kuten tyydyttävinä. Nyt niistä on vuorostaan tullut eräänlainen malli briteille ja monille muillekin. Presidentti korosti, ettei Euroopassa ole kuitenkaan yhtä yhteiskuntamallia, joka soveltuisi kaikille. Hän oli varautunut vastaamaan Suomen hoitohenkilökunnan työtaistelua koskevaan kysymykseen, mutta ilmeisesti sitä koskevat uutiset eivät olleet tavoittaneet täkäläisiä kuulijoita.

Presidentin esittämät mairittelevat tilastot Suomen mallin erinomaisuudesta eivät onneksi vaikuttaneet omahyväisiltä itseironian ja huumorin höystäminä. Lontoo on juuri oikea paikka korostaa Suomenkin hyötyneen markkinoiden globalisaatiosta. Hän korosti Suomen hyvinvoinnin perustuvan kaupan vapauteen. Siksi hän puolusti vapaata kilpailua EU:n sisämarkkinoilla eräiden jäsenmaiden protektionistisia pyrkimyksiä vastaan. Presidentti valitti kuusi vuotta sitten Lissabonin huippukokouksessa sovitun agenda-2000:n jäämistä puolitiehen ja monien EU-maiden kilpailukykyä haittaavien esteiden säilymistä. Ehkä tänä vuonna Lissabonissa saataisiin jotakin aikaiseksi agendan sisältämien lupausten täyttämiseksi.

Luennon sanoma oli tuttu: Markkinatalouden dynaamisuus ja sosiaalinen yhteisvastuu eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan täydentävät toisiaan. Markkinoiden globalisoituminen ei siksi ole uhka hyvinvointivaltion säilymiselle edellyttäen, että markkinavoimia säädellään. Hyvinvointivaltion takaama terveydenhuolto ja koulutus ovat puolestaan varteenotettavia kilpailutekijöitä – niin kuin Suomen kaltaisen pienen maan esimerkki osoittaa. Halonen myönsi, että pienellä valtiolla on puolellaan etuja, joita suurilla kansoilla ei ole: Erot yhteiskuntaluokkien välillä ovat vähäiset ja sosiaalinen koheesio mahdollistaa tietoisuuden yhteisvastuusta.

Harva olisi kyseenalaistanut Tarja Halosen maltillisen ja miltei brittiläisittäin pragmaattisen tulkinnan globalisaation eduista ja siihen sisältyvistä vaaroista.

Halonen sanoikin iloitsevansa siitä, että aikaisemmin jyrkästi vastakkaiset asenteet ovat lieventyneet ja vuoropuhelu globalisaation eduista ja haitoista on tullut mahdolliseksi. Oikeudenmukaisuuteen tähtäävä niinsanotusti reilu globalisaatio näyttäisi palvelevan parhaiten kaikkien osapuolten etuja. Maailmanpankki, EU, WTO ja ILO:n, Kansainvälisen työjärjestön, perustama globalisaatiokomissio voivat puhaltaa yhteen hiileen, kunhan ne löytävät yhteisen sävelen suhteessaan kehitysmaiden ongelmiin. ILO:n komission varapuheenjohtajana presidentti Halonen sanoi olevansa varovainen optimisti yhteisymmärrykseen pääsystä avainjärjestöjen välillä. ”Mutta varautuminen globalisaation haasteisiin on jokaisen kansalaisen aloitettava kotona”.

Kun presidentiltä kysyttiin suhtautumista Venäjän suurlähetystön esittämään kannanottoon Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, hän totesi ykskantaan, että Suomen liittoutuminen on Suomen oma asia. Hän oli tavannut vastikään presidentti Vladimir Putinin eikä tämä ollut ottanut keskustelussa esille Nato-kysymystä lainkaan. Baltian maiden liittyessä Naton jäseniksi Halonen oli neuvotellut Washingtonissa ja Moskovassa. Venäjä ei ollut silloin tulkinnut Baltian maiden Nato-jäsenyyttä sotilaalliseksi uhaksi itselleen.

”Miten Suomen jäsenyys voisi olla uhka kenellekään?”, hän kysyi korostettuaan, ettei asia ole ajankohtainen. Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti ovat aktiivisesti mukana toteuttamassa EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa ja niillä kaikilla on läheinen suhde Natoon sen yhteistyökumppaneina.